Alatyypit
Vuonna 1997 julkistettu EDS-kriteeristö (Villefranche Nosology) sai jatkoa keväällä 2017, kun American Journal of Medical Genetics julkisti uuden kansainvälisen kriteeristön. Ehlers-Danlosin oireyhtymät luokitellaan kolmeentoista alamuotoon. Jokaisella EDS:n alamuodolla on oma joukkonsa kliinisiä kriteereitä, jotka auttavat diagnosoinnissa; potilaan fyysisiä oireita verrataan pää- ja sivukriteereihin oikean alamuodon löytämiseksi. Yleisimpiä EDS:n muotoja ovat hypermobiili, klassinen ja vaskulaari muoto.
Uudessa kriteeristössä ylilliikkuvuusoireyhtymien jaotteluun on tehty suuri muutos. Jotta tunnistettaisiin yliliikkuvuusoireyhtymien koko jatkumo, luotiin käsite yliliikkuvuuskirjon oireyhtymät (hypermobility spectrum disorders, HSD), jonka toisessa päässä on oireeton yliliikkuvuus (ihminen, jolla yliliikkuvuutta nivelissä, mutta ei mitään muita oireita) ja toisessa päässä on EDS:n hypermobiili alamuoto (hEDS).
Lue myös käännöksemme kriteeristön muutoksesta: uudet luokittelutkriteerit
Alkuperäiset uudet kriteerit: The 2017 international classification of the Ehlers–Danlos syndromes
Harvinaisemmat EDS-alatyypit
Huomattavasti harvinaisempia EDS:n alamuotoja ovat kypfosskolioottinen, artrokalaktinen ja dermatosparaksinen muoto. Mainittujen kuuden luokan ulkopuolelle jää vielä joukko eri mutaatioiden aiheuttamia muotoja, joita esiintyy maailmanlaajuisesti vain muutamalla ihmisellä ja yleensä samassa perheessä.