Tule yhdistykseen vapaaehtoiseksi!

11.2.2015


Hallituksen jäsenten lisäksi yhdistyksessä tarvitaan monia muita toimijoita. Seuraavassa lista erilaisista tehtävistä, joita on tarjolla. 

  • Jäsenkirjeiden kääntäjiä (suomi-ruotsi-suomi), kansainvälisistä EDS-tutkimuksista referaattien tekijöitä

  • Varainhankintaan: kolmansien sektoreiden avustukset (säätiöt yms), yhteydenotot yrityksiin, myytävät tuotteet
  • Julkisuuteen liittyvät projektit olisivat myös tarpeellisia. Yhteydenottoja tiedoitusvälineisiin kaivataan

Kaikki yhdistyksen aktiivit sairastavat itsekin Ehlers-Danlosin syndroomaa, joten voimavarat ovat joskus kortilla. Tästä syystä tarvitsemme paljon aktiivisia vapaaehtoisia, jottei kenellekään kertyisi liikaa kannettavaa. Tule mukaan rohkeasti! Meillä on hyvä yhteishenki!

Voit ottaa yhteyttä osoitteeseen  eds-yhdistys@googlegroups.com myös, jos sinulla on omia ajatuksia siitä, millaista toimintaa haluaisit olla toteuttamassa.