Kokemuskouluttaja kertoo ammattilaisille sairastuneen näkökulman

11.11.2018


Invalidiliitto on kouluttanut kolmisenkymmentä kokemuskouluttajaa eri puolelle Suomea. Toiminnan tavoitteena on syventää ammattilaisten osaamista tuomalla tieteellisen tiedon rinnalle kokemuksellista tietoa, joka avaa näkökulmia sairastuneen, vammautuneen tai heidän läheisensä arkeen.

Kokemuskouluttajien joukosta löytyy myös useampi EDS:ää sairastava henkilö. Tässä kokemuskouluttaja Annukan terveiset meille:

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Olen Invalidiliiton kokemuskouluttaja Annukka Berg. Kävin kokemuskouluttaja -kurssin viime vuonna Lahdessa. Kurssi oli mielenkiintoinen ja asiapitoinen, opeteltiin mm. oman tarinan työstämistä tarinan muotoon, esiintymistä ja yleisön edessä olemista ja kaikki tapahtui positiivisella otteella huumoria unohtamatta.

Tällä viikolla pääsin puhumaan ”Ammattitaitoa kokemuksesta” päivään Lamkille ja olin siellä ”elävänä kirjana” eli kerroin oman tarinani EDS:n kanssa elämisestä.

Todella vaikuttavaa vuorovaikutusta hoitaja-sosionomi ja fyssariopiskelijoiden kanssa! He olivat miettineet kysymyksiä etukäteen ja olivat aidosti kiinnostuneita mun kertomuksesta, liikuttavia ja koskettavia kohtaamisia nuorten kanssa. ?

Tämän myötä elämään on tullut ihania uusia tuttavuuksia, uusia kokemuksia ja sisältöä, ja odotan innolla mitä vielä on edessä. Jos suu avautuu suht järkevissä kohdissa, ajatus pelaa ainakin sen oman historian suhteen, niin eikun hakemaan kurssille mukaan ja toimintaan!?

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

Lisätietoa kokemuskoulutuksesta Invalidiliiton sivuilta