TUETULLE LOMALLE KANKAANPÄÄHÄN, VIIMEINEN HAKUPÄIVÄ!!

Aika: 26.2.2019
Paikka: Kankaanpään kuntoutuskeskus, Kelankaari 4, 38700 Kankaanpää

TUETULLE LOMALLE KANKAANPÄÄHÄN

 

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) järjestää Stean tuella tuetun loman yhteistyössä Suomen Ehlers- Danlos -yhdistyksen kanssa. Loma järjestetään Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa 26-31.5.2019 nimikkeellä voimaa vertaisuudesta. Loma on tarkoitettu apua tarvitseville aikuisille. Mikäli tarvitset henkilökohtaista avustajaa, tulee sinun ottaa oma avustaja mukaan. Kankaanpäässä on yleisavustajia mm. ruokalassa. Lomaa hakeakseen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen.

 

Tuetut lomat on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole muuten mahdollisuutta lomailla. Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea myönnettäessä huomioidaan hakijan ja puolison tulot ja menot sekä hakijan elämäntilanne ja aikaisemmin saatu lomatuki.

 

Voimaa vertaisuudesta lomat on tarkoitettu henkilöille, joita yhdistää saman sairauden, vamman tai elämäntilanteen tuomat haasteet. Voimaa vertaisuudesta lomien tavoitteena on, että lomalaiset virkistyvät, tapaavat toisia samassa tilanteessa olevia sekä saavat vertaistuen ja lomaohjelman kautta voimavaroja arkeen. Lomalla on mahdollisuus osallistua ohjattuihin toimintatuokioihin oman jaksamisen ja toimintakyvyn mukaisesti.

 

Loman omavastuu on 20€/vrk. Lomaan sisältyy täysihoito, majoitus kahden hengen huoneissa, lomapaikan allasosaston ja kuntosalin käyttö, yleinen vapaa-ajan ohjelma ja ryhmän ohjelma.

 

Jokainen lomaa hakeva täyttää henkilökohtaisesti MTLH:n lomatukihakemuksen. Hakemus löytyy osoitteesta www.mtlh.fi. Hakemus tulee toimittaa MTLH:lle viimeistään 26.2 (kolmea kuukautta ennen loman alkamista) Myönteisistä lomatukipäätöksistä ilmoitetaan noin kahta kuukautta ennen loman alkamispäivää. Lomatukea voidaan myöntää korkeintaan kahden kalenterivuoden välein.

 

Lisätietoja Minna-Kaisa Heinoselta, minttumantan@gmail.com